Kasvatus

Olen kasvattanut hevosia jo vuodesta 2006. Pyrin myös jatkamaan ja jalostamaan terveitä ja rotumääritelmän mukaisia yksilöitä. Annan myös jalostuskäyttöön islanninhevosoreja (isl) sekä ruotsinpuoliverisiä (swb). Kasvatusrotuna toimii islanninhevoset ja pieni muotoisesti ruotsinpuoliveriset. Kasvatan niitä aina lämmöllä ja rakkaudella. Pyrin pitämään hevosia pienenmäärän sillä kasvatus tapahtuu pienimuotoisesti.
Orini ovat terveitä ja jälkeläiset ovat olleet pirteitä ja terveitä.

Jokaisen Chatawayssä syntyvän issikkavarsan nimen taakse tulee kasvattajaliite frá Chataway (jota ei saa poistaa nimestä missään tapauksessa). Ruotsinpuoliveristen kasvattajanimi on CHW's. Varsat myydään hyviin ja rakastaviin koteihin ja valitsen tarkasti kenelle minä hevoseni myyn.


Ostoehdot

- Teet varsalle sivut kahden viikon sisällä
(siirtyy omistajalle vasta kun sivut ilmoitettu tallin sähköpostiin!).
- Sivuja ilmottaessasi sivuilta on löydyttävä perustietojen lisäksi, sukutaulu
(ainakin merkitty emä ja isä linkitettynä).
- Linkität varsan vanhemmat.
- Kävisit kisoissa varsan kanssa niin usein kuin mahdollista (Kilpailu-ura ei välttämätön).
- Et poista varsan sivuja internetistä (ilman että asiasta on ilmoitettu minulle).
- Mikäli hevosen osoite vaihtuu, ilmoita asiasta minulle mahd. nopeasti.
- Jos olet jostain syystä myymässä varsaa, kysy minulta jos haluan varsan takaisin.
- Varsan nimeä ei saa vaihtaa, liite frá Chataway / CHW's löytyy aina nimestä
(virallinen nimi ei vaihdu).
- Linkität kasvattajan nimen, tallin sivuille tai sähköpostiin,
Kasvattaja: Snow / Chataway
(chataway.chw(at)gmail.com, http://vokull.50webs.com/chataway/index.html)

Jos olet kiinnostunut jostain varsasta lähetä minulle sähköpostia: chataway.chw(at)gmail.com
Muistathan lukea ylläolevat vaatimukset varsan ostoon!
Lähettäsessäsi s-postia ostaaksesi varsan / aikuisen yksilön lisää viestisi loppuun
"Olen lukenut myyntiehdot ja hyväksyn nämä ehdot - Chataway".

Lähetä sähköpostilla minulle seuraavat tiedot jos haluat ostaa meiltä varsan:

1. Myytävän varsan/hevosen nimi.
2. Oma nimesi ja toimiva sähköpostiosoite.
3. Sivut (URL-osoite) jonne varsa tulisi.
4. Mihin käyttöön?
5. Sivu ja kisa -näyttö?

Kasvatit kasvatusnimellä frá Chataway & CHW

>> isl-o. Kjarkur frá Chataway, s. 20.12.2009
e. Rinda frá Pohjola , i. CH Andvari frá Àlfagjöf

Kasvatit kasvatusnimellä frá Vökull & Vökull's

>> isl-t. Núpur frá Vökull, s. 15.10.2009
e. Rinda frá Pohjola , i. Andvari frá Àlfagjöf

>> isl-o. Audur frá Vökull, s. 26.06.2009,
e. Àrsol frá Hólti i. Andvari frá Álfagjöf

>> isl-t. Leiftri frá Vökull, s. 04.07.2008
e. Rinda frá Pohjola, i. Brestir frá Ylgur

>> swb-t. Vökull's Yassmin Polyfino, s. 06.07.2008
e. Chox Fa FS, i. Jons Åma SWE

>> isl-t. Kátina frá Vökull, s. 20.01.2008,
e. Àrsol frá Hólti i. Andvari frá Álfagjöf

>> pv-t. Imperial Kia Kaha CT, s. 16.11.2007,
e. ish. Justifiable O'Aff, i. hann. Olympos

>> isl-o. Ávaldi frá Vökull, s. 06.10.2007,
e. Rinda frá Pohjola i. Andvari frá Álfagjöf

>> isl-o. Brúni frá Vökull, s. 22.07.07
e. Àrsol frá Hólti i. Andvari frá Álfagjöf

>> isl-o. Jöfur frá Vökull -07
e. Rinda frá Pohjola i. Andvari frá Álfagjöf

>> isl-t. Àrtali frá Vökull -07
e. Àrsol frá Hólti i. Vökull frá Niilola

>> isl-t. Mósi frá Vökull -06
e. Blesí frá Tróllhetta i. Glenna frá Hólti

>> isl-o. Filur frá Vökull -06
e. Silfrán frá Hólti i. Sólder frá Dynum


Myydyt muut hevoset

ish.o Celtic Legend, om. Vernolia (VRL-10083)
ish.o Jean-Pol. Demacq, om. Reprobate // Argon Sporthorses

Etusivu
Esittely
Hevoset
Kasvatus
Toiminta
Yhteystiedot










































































































Copyrights Snow 2011 | Virtuaalitalli | A Sim Horse Game